Leer Absalomin tukka online gratis (en finés)

"Absalomin tukka" by Bjørnstjerne Bjørnson is a novel written in the early 20th century. The story revolves around Harald Kaas, a sixty-year-old man who has transitioned from a once vibrant, adventurous life to a more subdued existence, living in his estate and reflecting on his past. The narrative also introduces Kirsten Ravn, a talented young woman navigating her own complexities against the backdrop of her unconventional union with Kaas, setting the stage for themes of love, independence, and societal expectations. The opening of the novel presents us with an evocative portrayal of Harald Kaas, detailing both his physical decline and the remnants of his former stature, while hinting at a life filled with adventure that is now mostly a memory. As Kaas invites four women, all related to him, to stay at his estate for the summer, the dynamics initially present a mix of curiosity and apprehension among the guests, particularly concerning Kaas's unpredictable behavior. Notably, Kirsten

Así empieza

Harald Kaas oli tullut kuudenkymmenen vuoden ikään. Hän ei enää
viettänyt raisua nuorenmiehen-elämäänsä, joka oli hyljeksinyt
kaikkinaista arvostelua ja harkintaa. Hänen huvipurttaan ei enää
nähty rannikolla kesäisin, hänen talvimatkoistaan Englantiin ja
etelään oli tullut loppu, eikä häntä edes klubissaan Kristianiassa
enää nähty kuin harvoin.

Ei myöskään hänen sankarivartalonsa enää tarvinnut kumartua ovissa
niinkuin entisinä aikoina; hän oli pienentynyt. Länkisäärinen oli
hän aina ollut, mutta polvien väliaukko oli nyt tullut suuremmaksi
ja pyöreämmäksi. Selän herkulesmainen kaarre oli myöskin tullut
pyöreämmäksi; hän kulki kumarassa. Hänen otsansa oli ennen ollut
leveimpiä; kenenkään toisen hattu ei ollut sopinut hänelle. Mutta
nyt se oli kaikkein korkeimpia. Hänellä nimittäin ei ollut tukkaa
jäljellä muuta kuin pienet tupsut korvallisilla ja ohut seppele
niskassa. Nyt tarttui hän pikariin mieluimmin molemmin käsin, sillä
hänen kätensä vapisivat. Hampaatkin, jotka olivat olleet pienet,
mutta vahvat ja tupakan mustaamat, alkoivat putoilla.

Kun hänen piti sanoa "hiis vieköön", niin hän sanoi "hiish vieköön".
Kämmeniänsä hän aina oli pitänyt puoleksi suljettuina, ikäänkuin
jotakin niissä kantaen; nyt hänen käsivartensakin koukistuivat eikä
hän enää voinut ojentaa niitä suoriksi. Vasemman käden sakarisormen
oli muuan tappelutoveri, jonka Harald Kaas löi lattiaan, palkinnoksi
purrut poikki. Kaas oli maksanut kohteliaisuuden pakoittamalla kälmin
nielaisemaan sormen. Nykyään Kaas kernaasti istui sormentynkää
hieroskellen. Usein johtui tästä puhe hänen mainetekojensa tarustoon,
joka kasvoi ja kasvoi, sikäli kuin hän vanheni ja pysyi aloillaan.

Hänen pienet, viekkaat silmänsä olivat syvällä päässä ja katsoivat
jokaista raskaan kiinteästi. Hänen olemuksessaan oli voimaa ja

… sigue leyendo gratis en el lector inmersivo de Mirrow.